Lahtelaisten oma kukkakauppa
Kukkapii on Lahdessa sijaitseva täyden palvelun kukkakauppa. Kukkapii jatkaa keskustan liki kuusikymmenvuotisia kukkakauppaperinteitä tarjoamalla kukkakauppaosaamista tutulla paikalla Hämeenkadulla. Uuden omistajan Piia Lindemanin myötä liike vaihtoi nimeään Kukkapiiksi, mutta tarjoaa edelleen tuttua, ammattitaitoista ja asiakaslähtöistä palvelua vanhoille ja uusille asiakkailleen.
Kukkapii on avoinna kuutena päivänä viikossa. Maanantaista perjantaihin kukkakauppa palvelee asiakkaitaan klo 10-18 ja lauantaisin 9-15. Kukkien nouto onnistuu erikseen sovittaessa myös aukioloaikojen ulkopuolella. Tarjolla on lisäksi kotiinkuljetuspalvelu, joka toimii Päijät-Hämeen alueella. Tarvittaessa kukkia välitetään myös ympäri maailman.
Kaikki Kukkapiin kimput ja asetelmat tehdään käsityönä. Visuaalisuuden ja asiakkaan odotuksia vastaavan lopputuloksen lisäksi yrityksen toiminnan tärkeimpiin kulmakiviin kuuluu tinkimätön laatu. Laatu tarkoittaa yhtälailla käytettyjen tuotteiden, lopputuloksen kuin asiakaspalvelunkin laatua. Kukkapiistä lähtevät kukat ovat aina kestäviä, kauniita ja tuoreita.
Perinteistä kukkakauppapalvelua
Yksityisasiakkaita, yrityksiä ja yhteisöjä palveleva Kukkapii on keskittynyt ennen kaikkea perinteiseen kukkakauppaan ja tarjoaa kukkasidonnan lisäksi erilaisia asetelmia sekä viherkasveja ja ruukkuja. Yritys hankkii tuotteita valikoimiinsa kaikkialta Suomesta mutta myös ympäri maailmaa. Leikkokukkien ja istutettujen asetelmien lisäksi tarjolla on monipuolinen valikoima erilaisia vihersisustuskasveja sekä vihersisustamisen palveluita.
Lahdessa sijaitsevassa Kukkapiissä työskentelee useita pitkän linjan floristeja ja puutarhureita. Vankka kokemus kukkakaupasta, kasvien monipuolinen tuntemus, estetiikan taju sekä alan jatkuva seuraaminen näkyvät idearikkaina, tyylikkäinä ja asiakkaita ilahduttavina kimppuina ja asetelmina. Kimpun koko voi vaihdella yhdestä kukasta sylilliseen ja asetelmat voidaan rakentaa joko täysin asiakkaan toiveiden mukaan, jonkin värin, kukan tai teeman ympärille tai halutessaan asiakas voi antaa kukkakaupan ammattilaisille täysin vapaat kädet.
Monta tapaa asioida
Lahden keskustan lisäksi Kukkapii palvelee asiakkaitaan myös sähköisissä kanavissa. Tilauksen voi tehdä soittamalla numeroon 03 7822 453 tai 044 7060 020. Tilauksia vastaanotetaan myös sähköpostilla tilaus@kukkapii.fi. Tilausta tehdessä riittää tieto siitä, mihin tarkoitukseen kukkia tarvitaan. Asiakkaan ei tarvitse tuntea kukkien ja sidontojen saloja, sitä varten kukkakaupassa työskentelee joukko alan ammattilaisia.
Kukat arkeen ja juhlaan
Kukat ovat tärkeä elementti juhlissa, mutta ne tuovat iloa myös arkeen. Kukkakaupan tehtävä on tavoittaa asiakkaan haluama tunnelma ja kruunata tilaisuus kimpuin, asetelmin ja viherelementein. Kukkien tarvetta on hyvä miettiä jo varhaisessa vaiheessa juhlien suunnittelua ja varata aika ammattilaisen kanssa vaihtoehtojen kartoittamiseksi.
Häät
Kukkapiin floristien sitomat kimput ovat kävelleet alttarille jo tuhansien lahtelaisten ja ympäristökuntien morsianten käsivarsilla. Ammattilaisen näkemys teemaan ja tyyliin sopivista kukista, kimpuista, rintakoristeista ja pöytäasetelmista yhdistettynä morsiamen toiveisiin on varma resepti ikimuistoisten häiden kruunuksi.
Hautajaiset ja surunvalittelut
Kukat ovat kaunis tapa esittää osanotto ja kunnioittaa vainajan muistoa. Floristien ammattitaidolla sitomissa asetelmissa käytetään klassisen valkoisen rinnalla nykyisin myös vainajan persoonaa kuvastavia värejä ja kukkia. Toiveiden mukaan toteutettavat surusidonnat, surukimput ja surulaitteet, voidaan toimittaa omaisille tai suoraan siunaustilaisuuteen Lahden alueella.
Juhlakukat
Kukkakauppa on mukana kaikissa perheiden ja yritysten juhlissa aina ristiäisistä ja rippijuhlista merkkipäiviin ja lanseeraustilaisuuksiin. Monipuolisen maljakkovalikoiman ansiosta Kukkapii pystyy toteuttamaan yhdenmukaisen kukituksen isompaankin tilaisuuteen. Kukat toimitetaan juhlapaikalle tai ne voi myös noutaa sovitusti kukkakaupasta.
Onnittelukukat ja huomioiminen
Kukat ovat kaunis ja pidetty tapa onnitella ja muistaa ystäviä ja läheisiä. Antajalleen kukkakimppu on keino osoittaa rakkautta ja välittämistä tai osallistua iloon. Huomioimiseen riittää yksikin kukka, mutta budjetin ja mieltymysten mukaan hyvin varustellusta kukkakaupasta löytyy valikoimaa aina persoonallisista sidonnoista valtaviin ruusukimppuihin
Sisustus ja kotikukat
Kukkapii sitoo tilauksesta kimput esimerkiksi mainoskuvauksiin ja vaikkapa asuntoesittelyihin. Kukat viimeistelevät sisustuksen ja kohottavat tunnelmaa ja siksi yhä useampi haluaa ilahduttaa aivan arkistakin päivää tuoreilla kukilla. Viikonlopun aloittaminen kukkakaupasta tai kimpun vieminen vaikkapa puolisolle on yhä suositumpaa ja sitoo kukat osaksi hyvää oloa.
Korut
Kukka on koru ja koriste kauneimmasta ja aidoimmasta päästä. Ammattilaisten käsissä kukista saadaan mitä upeampia koristeita esimerkiksi lahjapakettien päälle tai koruksi käteen, hiuksiin, hattuun tai kaulukseen. Kukkakorut voivat olla myös olennainen osa pukeutumista vaikkapa vanhojentanssipäivänä tai puutarhajuhlissa.
Yritysten kukittaja
Yhä useampi yritys solmii yhteistyösopimuksen kukkakaupan kanssa omien merkkipäivä-, sisustus- ja tervehdyskukkiensa toimituksesta. Myös Kukkapii on useiden yritysten kukkatoimittaja. Yrityssopimuksen myötä kukkakauppa suunnittelee yritysilmeen mukaiset kimput esimerkiksi yrityksen yleisiin tiloihin tai vastaanottotiskeille ja toimittaa tilauksesta sovitunlaiset kimput tai asetelmat asiakkaille, yhteistyökumppaneille tai työntekijöille. Kukkapii tarjoaa Lahdessa myös vihersisustamisen palveluita, joiden myötä yritys saa ammattilaisen näkemyksen tiloihin sopivista, viihtyvyyttä ja hyvinvointia lisäävistä kasveista sekä niiden asettelusta ja hoidosta.
Kukkapii toivottaa kaikki vanhat ja uudet asiakkaat tervetulleiksi Lahteen kukkakauppakäynnille. Liikkeessä on esillä runsaasti erilaisia ideoita, valmiita asetelmia ja kimppuja sekä kukkalajeja inspiroimassa ja ilahduttamassa kävijöitä. Kukkapii osallistuu aktiivisesti erilaisiin tapahtumiin Lahdessa ja on ahkerasti esillä myös sosiaalisen median eri kanavissa. Asiakkaiden on mahdollista seurata töitä sekä erilaisia tempauksia niin Facebokissa kuin Instagramissakin.